Kuva Riikasta."On olemassa kursiivinen melankolia"
Eino Santasen runosta "Sisiliskoja kuin runonjalkoja", Kuuntele, romantiikkaa (Tammi 2002)
Tämän viikon haasteena on valokuvata Eino Santasen säkeen pohjalta assosioiden.
Mietin jo lopettavani Valokuvatorstaihin osallistumisen, kun reilut parisataa kuvaa alkaa olla mielestäni jo melko puuduttavaa seurattavaa - vaikka joukkoon mahtuu myös kuvia, jotka antavat paljon. Tämänkertainen haaste laittoi kuitenkin ajattelemaan ja kun mieleen nousi tämä kuva, ajattelin vielä osallistua. Jatkossa pitää katsoa, miten kukin haaste inspiroi ja pitää tarvittaessa taukoa välissä.
10 kommenttia:
Kuva ilmentää hyvin kursiivista melankoliaa, se voisi olla juuri tätä.
Siinäpä kaksi vanhusta.Täytyykö vanhuuteen liittyä melankolia? Kyllähän se ainakin sairauksien kanssa elävälle on todellista. Kuvan vanhus pystyy vielä liikkumaan, joten on helpompi päästä karkuun surullisia fiiliksiä.
Rapistuvista, ennen niin arvokkaista taloista tulee kyllä melankolinen olo. Niissä on jotain luovuttamisen makua, tulee sellainen olo että jotain jäi niissä kesken.
Etualan kulkijan askel näyttää olevan kiitettävän vetreä, on varmaan kulkenut pitkiä matkoja elämässään.
Memmu, kuvasi sai minut vakuuttuneeksi siitä, että kursiivista melankoliaa on edelleen ainakin Baltiassa.
Vanhuuden ei tarvitsisi olla melankolista. Valitettavan usein se sellaiseksi muuttuu. Puhutteleva kuva.
Kaksi iäkästä, talo jo aikansa elänyt, vanhus vetreästi astumassa eteenpäin. Varsinkin talo tuo mieleen melankolian.
Onhan siinä melankoliaa. Vanha nainenkin kulkee loivaa ylämäkeä kohti menneisyyttä.
Kiitos kaikille kommenteista. Minusta tämä talo on yksi synkimpiä koskaan näkemiäni ja hassua kyllä ihan pääajoväylän varrella. Jotenkin Latviassa ylipäätään on näkyvissä suurempia kontrasteja kuin vaikkapa Virossa. Auton lasin vesipisarat ja ohi kävelevä mummo ovat kuvanottohetken onnenpotku, joka alleviivaa yleistä melankolian tunnetta.
Luulen että näin tämän samaisen talon Riikassa viime kesänä.
Näin melankoliaan liittyen, niin Latviassa ja Riikassa oli käsin kosketeltava melankolisuus joka ilmeni osaltaan jutellessa paikallisten kanssa. Lähi historia tuntuu olevan heille arka juttu joka ei helpolla unohdu, tosin olin siellä etnisen puhdistuksen vuosipäivän aikaan (gulak, tai jotain sinnepäin).
Eestin puolella ei taas samankaltaista ilmiötä huomannut..
by the way, kiva kuva!
Aleksur, jännä miten meillä on samanlaiset kokemukset Latviasta. Varmaankin historialla on osuutensa tunnelmaan. Yleensäkin koko Baltian menneisyys on levoton ja vielä lähimenneisyydestä löytyy monenlaista traumaa. Mutta minäkään en kokenut Eestiä melankoliseksi, Latvia on aivan omaa luokkaansa.
On muuten erittäin todennäköistä, että näit saman talon, se on ihan yhden päätien varrella (minkä takia on entistäkin uskomattomampaa, että talo voi olla siinä kunnossa kuin on; eipä kyllä muuten ollut ainoa rapistunut rakennus).
Lähetä kommentti